Sunnuntain Helsingin Sanomissa oli artikkeli parlamentaarisen komitean mietinnöistä asevelvollisuuden kehittämiseksi: ”Pitäisikö myös naisten käydä armeija? Parlamentaarinen komitea etsii lääkkeitä asevelvollisuuden tasa-arvo-ongelmaan”
Artikkeli on taas poikinut lukuisia jakoja – ja iso osa myös kieltäen ongelman ja väittäen nykyistä sukupuoleen perustuvaa jakoa välttämättömäksi. Monen mielestä asevelvollisuudesta ei saa puhua tasa-arvokysymyksenä, vaikka se on juuri sitä
Mielestäni Parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok) puhuu oikein huomauttaessaan että puhuminen yleisestä asevelvollisuudesta on harhauttavaa. ”Kyllä tässä on tällainen vaikutelmaliiraus. Meillä aika monet eivät ehkä tule ajatelleeksi sitä, ettei se oikeasti ole ihan yleinen ja kaikkia koskeva.”
Moni yrittää nyt kääntää asiaa nurin perin juttua jakaessaan ja väittää ettei asevelvollisuus voi olla tasa-arvo kysymys. Asevelvollisuuden muuttamista oikeasti yleiseksi ja yhtäläiseksi koko ikäluokkaa koskevaksi olisi totta kai myös yhdenvertaisuuden edistämistä, mutta se olisi sitä pitkälti myös siksi että Suomessa voidaan säilyttää nykyisen kaltainen puolustusarmeija.
Nykyinen sukupuoleen perustuva armeija syö itseltään uskottavuutta ja syö samalla nuorten maanpuolustustahtoa. Asiaan on ottaneet kantaa useammat eri poliittiset nuorisojärjestöt. Samoin varusmiesliitto sekä Reserviläisliitto, joka toteaa omassa lausunnossaan erityisesti nuorten ikäluokkien kokevan vain miehiä koskevan asevelvollisuuden yhä laajemmin ongelmalliseksi ”sukupuolten välisen tasa-arvon ja samanvertaisuuden näkökulmasta”.
Helsingin Sanomien mukaan myös päättäjät ovat huolissaan siitä, kokevatko kansalaiset maanpuolustusvelvollisuuden jakautuvan tasavertaisesti. Tämä kokemus vaikuttaa nimittäin maanpuolustustahtoon, joka on perinteisesti ollut Suomessa kova.
Jos haluamme säilyttää maanpuolustustahdon korkeana, reservin nykyisessä koossaan mahdollisimman hyvin hyödynnettynä, ei sukupuoli voi jatkossa olla peruste asevelvollisuudelle.
Parempi peruste voisi olla esimerkiksi molempia sukupuolia koskeva valikoiva asevelvollisuus, jolloin koko ikäluokasta voitaisiin valikoida tehtäviin sopivimmat henkilöt.
Jos tuo parhainta resurssia hyödyntävä peruste ei kelpaa, on sama vaikka arpoa joka vuosi ikäluokasta asepalvelukseen lähetettävät henkilöt. tai vaikka vuorovuosina määrät vain alkuvuonna tai vain loppuvuonna syntyneet isänmaata turvaamaan. Tai jos palvelukseen määrättäisiinkin vain pääkaupunkiseutu.
Olisiko se sitten jo tasa-arvo kysymys?
Tasa-arvokysymyksen tästä tekee myös sota – niin meillä kuin maailmalla Kirjoitin sunnuntaina kansainvälisten tyttöjen päivän osalta, kuinka katsoimme Naissotilaiden 3 kautta yle areenasta. Aina joku silloin tällöin ihmettelee, miksi naisten asepalvelus pitää vetää joka asiaan – myös kansainvälisten tyttöjen päivään.
Mutta kun näillä asioilla on merkitystä. Niin kauan kuin naisilla ja tytöillä ei ole paikkaa puolustamassa itseään, he ovat uhreja ja heitä kohdellaan uhreina. Etenkin sodassa naiset ja lapset ovat heikommassa asemassa ja heitä hyväksikäytetään. Rauhanturvatehtävissä naisilla on sukupuolen takiakin paikkansa, sillä uhrien on helpompi luottaa ja turvautua naisrauhanturvaajiin.
Naiset sotilastehtävissä myös vähentävät seksuaalista häirintää ja raiskauksia. Yhdessä työskentely opettaa myös tehtävissä työskenteleviä miehiä tasa-arvoisempaan kohtaamiseen ja kanssakäymiseen. Naiset opitaan näkemään vertaisena, ei uhrina.
Puolustuksen ja rauhan turvaamisen osalta, asevelvollisuuden tulee olla olla resurssien hyödyntämisen ja parhaan lopputuloksen saamisen osalta myös tasa-arvo kysymys.
Elina Lappalainen
Kirjoittaja on maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta kiinnostunut reservinupseeri, äiti sekä luottamushenkilö