Latuetiketti

01 LATU ON YHTEINEN. Anna kaikille liikkumisrauha. Jokainen hiihtää, kävelee tai juoksee omaa vauhtiaan ja omalla tyylillään. Tästä hyötyy jokainen. Mitä enemmän saadaan porukkaa liikkumaan, sitä pienempi on terveydestä koituva lasku yhteiskunnalle.

02 YLÄMÄKI-ALAMÄKI. Valitse omalle kunnollesi ja taidoillesi sopiva reitti, niin liikkuminen on kivaa. Hyvin tampattu pehmeä lumipohja sekä luonnon keskellä liikkuminen lisää liikunnan tuomia hyötyjä .

03 NOPEAMPI VÄISTÄÄ. Ladulla liikkuessa hikipinko väistää hissukseen retkimielellä liikkuvaa. Koskee niin hiihtäjiä kuin juoksijoita. Kapealla uralla ylöspäin menijä antaa tilaa alas laskevalle.

04 OIKEANPUOLEINEN LIIKENNE. Kun useita latu-uria kulkee vierekkäin tai kun luisteluväylä on leveä, liikutaan oikeanpuoleista reunaa ja väistetään vasemmalta. Ihan kuin liikenteessäkin!

05 KULKUSUUNTA. Jos kulkusuunta on osoitettu merkeillä, sen mukaan kannattaa toimia. Edessä voi muuten olla vaikkapa jyrkkä lasku suoraan tielle. Seuraa myös muita ladun varrella olevia ohjeita ja varoituksia.

06 SAAKO KÄVELLÄ? Julkinen latupohja on yleensä liikkumiseen tarkoitettu pururata, jota talvella ylläpidetään yhteisen verovaroin. Latupohja on tehty liikkumista varten ja kaikkien käyttöön. Kovassa käytössä latupohjaan jää niin suksen, kengän, monon kuin sauvankin jättämiä jälkiä. Pääsääntöisesti sitä isommat jäljet, mitä nopeampi vauhti. Tämän vuoksi latupohjaa ylläpidetään ja kunnostetaan, jotta liikkuminen onnistuu myös kovankin käytön jälkeen. Kävelijät, hiihtäjät ja kaikki muut ladulla liikkuvat vastaavat itse siitä, etteivät aiheuta liikkumisellaan muille vaaraa.

07 MUKSIS. Jos joku muksahtaa mäessä tai muuten vain ladulla, kysy sattuiko ja tarvitseeko kaatunut apua. Loukkaantuneelle tulee nopeasti kylmä.

08 KOIRAT. Järjestyslaki kieltää viemästä koiraa edes kytkettynä yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle. Poikeuksena toki erikseen merkityt koiraladut, ne tunnistaa opastuksesta ja merkeistä.

09 LATUA! Ärhäkät latua-huudot ovat historiaa ja kuuluvat korkeintaan kilpaladulle. Kuntoladulla niistä tulee vain paha mieli kuten kaikesta muustakin negatiivisesta huutelusta. Kannustaa voi ja saa, samoin toivottaa liikunnan iloa kaikille liikkujille.

10 VAARAN PAIKKA. Ladun pitäjä vastaa siitä, että sillat, kaiteet ja muut rakenteet ovat kunnossa ja kestäviä. Ladun pitäjän tehtävä on myös varoittaa latu- ja tieristeyksistä sekä vaarallisista laskuista.

2 vastausta artikkeliin “Latuetiketti”

  1. Jos kävelen ladun vierellä, väliä laatuun n 40cm. Saanko siinä kävellä?

  2. 06 saako Olen kohdasta vähän eri mieltä. Muuten hyvä, mutta ladulla kävely on yksiselitteisesti kielletty. Ei ole väliä sillä, osaako kövelijä kantaa vastuunsa ja hipsiä jälkiä jättämättä.
    Ladun kunnostukseen käytetyt verovarat vain kasvavat, kun latua kunnostetaan kävelyn jättämien jälkien vuoksi uudelleen ja uudelleen. Lisäksi kävelijät aiheuttavat turvallisuusriskin niin hiihtäjälle kuin itselleenkin. Ei moottoritielläkään saa mopoilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.